Nuori Kulttuuri järjestää sirkusfestivaalit tänä vuonna 3.-5. joulukuuta Tampereella Pirkkahallissa. Pukinmäen sirkuskoulu osallistuu festareille useilla yksittäisnumerolla ja yhdellä kokonaisuudella.
Festareille osallistuville ryhmille järjestetään ylimääräisiä läpimenoharjoituksia marraskuun viimeisellä viikolla. Muista varata aikaa harjoituskalenteriin! Kaikki, jotka tarvitsevat koulusta vapaata perjantaiksi 3.12, saavat sitä varten osallistumistodistuksen Mirjalta. Kysy!
Matka tehdään omalla bussilla. Mukaan mahtuu noin 30 nuorta, ohjaajat, muutamia vanhempia ja festarivarusteet. Taidetalo tukee matkakuluissa. Festarimatkan hinta noin 50 eur sisältää matkan, majoituksen, ruuan ja osallistumismaksut koko ajalta.
Lähtö Pukinmäestä perjantaina 3.12. klo 8.30 kokoontuminen harjoitussalilla viimeistään klo 8.15. Paluu Helsinkiin tapahtuu sunnuntaina 5.12. illalla.