Tiedote 27.11.2020
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä linjasi tänään 27.11.2020 kokouksessaan uusista suosituksista ja rajoituksista huolestuttavasti kehittyvän koronaepidemian leviämisen hillitsemiseksi. Helsingin kaupunki vetosi kaikkiin taiteen perusopetusta järjestäviin oppilaitoksiin, että ne noudattaisivat samoja yhteisiä rajoituksia. Ja näin me myös toimimme.
Näin ollen etäopetukseen siirrytään maanantaina 30.11. ja oma opettaja tiedottaa etäopetuksen järjestämisestä. Etäopetus jatkuu kauden loppuun 9.12. asti tai opettajan kanssa sovitulla tavalla. Tämän päivän ja viikonlopun opetus järjestetään vielä normaalisti lähiopetuksena, jos opettaja ei toisin ilmoita. Sunnuntain 29.11. lauluryhmän kerta perutaan ja tunnit siirretään myöhempään ajankohtaan.
Jouluesitykset ja niiden kuvaukset Malmitalolla perutaan 10.–13.12.2020. Selvitämme mahdollisuutta siirtää esitykset vuoden vaihteen tuntumaan.
Seuraavat viikot ovat ratkaisevia tartuntojen leviämisen pysäyttämisessä. Meiltä jokaiselta tarvitaan edelleen vahvaa yhteishenkeä, jota olemme jo osoittaneet upeasti edellisten kuukausien aikana.
Seuraamme aktiivisesti tilannetta ja jatkamme asiasta tiedottamista, kun tarve vaatii. Tsemppiä kaikille muuttuvaan tilanteeseen, pysytään terveinä!
Taidekoulujen toiminta 23.11.–13.12.2020
Pukinmäen taidekoulujen opetustoiminta jatkuu normaalisti ja tunteja pystytään tarvittaessa myös striimaamaan koteihin, jos oppilas on karanteenissa. Ilmoittakaa opettajalle toiveesta striimata tuntia, niin järjestämme sen.
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä kertoi tiedotustilaisuudessaan perjantaina uusista rajoituksista ja suosituksista, jotka vaikuttavat myös taidekoulujen toimintaan. Nämä rajoitukset ja suosituksen vaikuttavat ajalla 23.11.–13.12.2020 toimintaamme seuraavasti:
-
- kaikkien yläasteikäisistä ylöspäin tulee käyttää maskia opetukseen saapuessaan, opetuksen aikana (poikkeuksena tietyt sirkuslajit, joiden kohdalla opettaja ohjeistaa maskin käytössä) sekä tiloista poistuessaan
- Malmitalon Joulushow’t eivät toteudu tavanomaisina yleisönäytöksinä, mutta selvitämme mahdollisuutta esitysten kuvaamiseen aiottuna esitysajankohtana (10.–13.12.), jolloin yleisön olisi mahdollista ostaa lippuja taltioituihin esityksiin
Lisäksi voimassa ovat edelleen jo aiemmin ilmoittamamme rajoitustoimenpiteet:
-
- Selkeästi flunssaisen tai oireita potevan oppilaan tulee jäädä kotiin. Älä tuo sairasta lasta oppitunnille, jotta hän ei tartuta muita oppilaita tai opettajia.
- Oppilaat ja opettajat pesevät kätensä aina tullessaan opetuspaikalle sekä ennen kotiinlähtöä. Lisäksi kädet pestään ennen ruokailua ja aina ulkoa sisälle tullessa, sekä aina aivastamisen tai yskimisen jälkeen tai kun kädet ovat näkyvästi likaiset. Kädet kuivataan kertakäyttöisiin paperisiin käsipyyhkeisiin. Jos käsienpesumahdollisuutta ei ole, käytetään käsihuuhdetta. Lasten käsihuuhteen käyttö tapahtuu aikuisen valvonnassa.
- Aivastamisen tai yskimisen yhteydessä suun eteen laitetaan kertakäyttönenäliina, joka heitetään heti käytön jälkeen pois. Jos nenäliinaa ei ole saatavilla, suojataan suu kyynärtaipeella. Kädet pestään tämän jälkeen.
- Ryhmien ja musiikin yksityisoppilaiden välistä kohtaamista koulun tiloissa vältetään. Oppilaiden tulee myös välttää tarpeetonta oleilua aulatiloissa. Tunnille tulee saapua oikeaan aikaan ja lähteä tiloista pois, kun tunti on loppunut.
- Jos aikuinen saattaa lasta taidetunnille, tulee hänen välttää turhaa oleilua koulun eteis- ja aulatiloissa. Lasta saattaessa ja hakiessa saavutaan rakennuksen ulkopuolelle oikeaan paikkaan ja aikaan. Mikäli jokin asia aivan välttämättä vaatii koulun sisätiloissa käyntiä, käytetään omaa kasvomaskia ja käsihuuhdetta, jota on saatavilla kaikissa toimipisteissämme.
- Sirkus-, teatteri- ja tanssitunneille saavutaan treenivaatteet päälle puettuna. Tarpeetonta vaatteiden vaihtamista koulun tiloissa vältetään. Jokaiselle sirkussalilla harjoittelevalle ryhmälle osoitetaan oma pukuhuone, jonne saavutaan. Sirkussaliin saapuminen ja sieltä poistuminen tapahtuvat aina oman pukuhuoneen kautta.
- Kuvataidetunneille saapuminen tapahtuu kuvataidekoulun etuovesta (portaiden yläpäässä) ja poistuminen takaovesta.
Tsemppiä kaikille vallitsevassa tilanteessa! Pidetään itsestämme ja toisistamme huolta!